Kahdestoista

Ohhoh! Uusi blogspot on saapunut! Näyttääpä tämä omituiselta, mutta minkäs sille mahtaa.

Enpä taaskaan keksi mitään maailmaa mullistavaa kerrottavaa, mutta värjäsin hiukseni:

Ennen

Jälkeen

 

 

 

 

 

 

 

 

Täytyy myöntää, etten osannut odottaa tästä väristä noin HYVÄÄ. Meinaan punaisia sävyjä kun on vaikea taistella vaaleaksi, mutta kaikkeen ne meitin koulun parturi-kampaajaopiskelijat pystyy! Ja vielä ilmaiseksi! Mukaan lähti myös muutama puteli kampaamotuotteita ilmaiseksi, nyt kyllä kelepaa :)

Yhdestoista

Kun suljen silmät, kuulen huudon; juokse
Yli veden, kadonneen saaren luokse
Ja minä alan juosta, mut veri, se pakenee päästä
Kuu taivaalla loistaa ja heijastuu jäästä
Mulla on pahoja aavistuksia mielessä tämän tästä
Enpä taida hengissä selvitä elämästä

 Eksyinpäs tännekin pitkästä aikaa! Kuis kulkee? Ei, en tiedä keneltä loppujenlopuksi kysyn tätä, sillä harva lukee ja vielä harvempi vastaa. 

Mitä viimeaikoina on tapahtunut? Paljon hermojen kiristelyä, henkistä, että fyysistä pahoinvointia, armotonta vitutusta ja ties mitä muuta. On siinä kaiken keskellä ehtinyt pieni välähdys valostakin pilkahtaa.

Tämän valon nimi on Sinna. Hän on kaikessa omituisuudessaan mielenkiintoinen hiippailija, oikein verraton, ihana ja suloinen otus. Tapasin Sinnan naamatusten päälle viikko sitten, mitään en vaihtaisi siitä viikonlopusta. Matka Forssaan tuntui kauhuntäytteiseltä ajatukselta, mutta todellisuudessa se meni oikein hyvin.

Enkä oikeastaan haluaisi kirjoittaa nyt mistään muusta enää, sillä moni muu asia on suoraansanoen päin persettä juuri nyt. Mutta Sinnan ajatteleminen sai mieleni juuri paremmaksi, joten lopettelen tähän~

Rakkaudella, Sam.

Kymmenes

Herrp!

Elikkäs, elikkäs eilen olimme Tampereella Jeskuseni kanssa ja oli ihan kiva reissu, vaikka se olikin hetkellinen päähänpisto. Sain taas kulutettua rahaa, mutta täytyy myöntää, että yhtäkään ostoksistani en kadu. Olen pikemminkin hyvin onnellinen, että ostin tämän hameen ja pari korua!

Muutenkin eilinen oli aivan huippupäivä, -ilta varsinkin :D Tuli otettua hieman skumppaa ja loppu onkin sitten historiaa...

Yhdeksäs

Niin ne äänet kellossa muuttuu...
En ole mikään unelmien tyttöystävä, mutta hyvällä sietokyvyllä ja kärsivällisyydellä kai mustakin voi tykätä.

Minä ihastun helposti, mutta se voi tapahtua aivan ulkonäön perusteella. Tutustuttaessa voin vasta sanoa, kasvaako tunteet. Ei kannata kiljua kauhusta ja juosta karkuun, jos sanon, että olen ihastunut sinuun. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että olet helvetin hyvännäköinen.

En tahallisesti pyörittele ihmisiä, mutta liian moni ottaa kommenttini tosissaan. Minusta on vain mukavaa sanoa ihmisille, että he ovat kauniita. Ehkä sisimmissäni toivon, että minullekin sanottaisiin jotain sellaista.

Tottapuhuen rakastan läheisyyttä, mutta en minäkään sänkyyni ketä tahansa nappaa. Toivoisin löytäväni pian sen oikean kainalon, jossa voisin levätä ja piiloutua oman elämäni vaikeuksilta. En tiedä, kuka olet, mutta toivottavasti löydyt pian...

Kahdeksas

Minulla on teoriani, muilla on omansa. Niissä on se ero, että minun teoriani on oikeassa.

Teoria koskee minua ja rakkautta. Rakkautta tunteena, sanana ja muuten vain. Olen tottunut syyllistämään itseäni kaikesta. Vihaamaan muita, mutta syyllistämään itseäni, enkä ollutkaan niin väärässä. Mistä minä siis oikein puhun?

Kerron siitä ihmisestä, joka sanoi monille ihastuneensa heihin. Joskus se oli totta, joskus se oli vale. Joskus se oli ihastumista, joskus se oli kuin tehtävä, jonka olin asettanut itselleni. Enkä saanut mielenrauhaa, ennenkuin tämä ihminen oli valloitettu. Kyllä, tämä sairas eläin olen minä. Tunnustan sen, vaikka se tappaa minua sisältä jokaisen kirjaimen kohdalla. 

Viimeaikoina jokin on kuitenkin muuttunut. Olen tajunnut työntäväni minuun ihastuneita ihmisiä kauemmaksi, tosin ehkä väärällä tavalla. Olen tajunnut, että en osaa enää päästää ketään ''liian lähelle'' itseäni. Sekin on varsin riuduttavaa, sillä olen erittäin läheisyydenkaipuinen ihminen. Mutta tottapuhuen puolikas minusta nauttii itseni kiduttamisesta, sillä ansaitsen sen. Toinen puoli taas toivoo löytävänsä pian rakkauden.

Ehkä mua ei ole tarkoitettu rakastamaan, ehkä mut on tarkoitettu rakastamaan, who knows. Ahdistaa.

Olen aina kuvannut itseäni ja rakkautta tällä samaisella kappaleella, en vain koskaan tajunnut, kuinka helvetin oikeassa se oli:

I think I should know, how, to make love to something innocent without leaving my fingerprints out.

Now, L.O.V.E's just another word I never learned to pronounce.
How, do I say I'm sorry 'cause the word is never gonna come out,
Now, L.O.V.E's just another word I never learned to pronounce.

Seitsemäs

Helou!

Meikä palasi tänään Helsingistä, vietin lähinnä laatuaikaa hengaten tätini kanssa ja shoppaillen hieman (liikaa silti). Tapasin myös ensimmäistä kertaa Miiman, hengattiin, metsästettiin housuja ja kahviteltiin. Olen pahoillani, etten osaa päästää sua lähemmäs, Miimuskainen! :(

No, päätinpä aloittaa lomani kipeänä! Strepsils ja yskänlääke oli harvinaisen kivoja kavereita :)
En kuitenkaan jäänyt sängynpohjalle vaan syötiin paljon kaikkea hyvää, käytiin leffassa ja tosiaan... shoppailtiin. 

MYÖNNÄN, ETTÄ ILLAT/YÖT/KAIKKI AJAT, KUN OLI VÄHÄNKIN HILJAISEMPAA PYHITIN SUPERNATURALILLE!... Okei, myönsin.

Shoppailun saldo oli siis konareppu, kuten tätini sanoo... Okei, sorruin tähän ihkupihkumassaan, mutta pidän todella tuosta repusta. Kolmet sukkikset (okei yhdet on leggingsit), uusi muistikirja, Muumit ja olemisen arvoitus -kirja, joka on aivan älyttömän ihana ja mielenkiintoinen. Sain myös tädiltä uuden suoristusraudan, kun sanoin olevani ostamassa sellaista, mutta häneltäpäs löytyi ylimääräinen! :)

Mitäsmitäs muuta... Kaikkea muutakin on mielessäni, mutta tottapuhuen olo ei ole maailman paras, joten ehkä jatkan kirjoittamista myöhemmin!

Adios~

Kuudes

 Entä jos kirjoittaisin eräästä unelmastani? Ehkä voisinkin.

Olen kauan aikaa unelmoinut, että minusta tulisi hatuntekijä. Enkä nyt sano tätä vain siksi, että rakastan Lewis Carrollin Hatuntekijää. Tai nykyajan nuorisolle tunnetumpaa Mad Hatteria, jota näytteli Johnny Depp Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa -elokuvassa. Oi, kyllä rakastan myös Johnny Deppiä ja Tim Burtonia, mutta takaisin asiaan.

Vaikka opiskelenkin vaatetusompelija-alalla ja teen siellä vaatteita, kaavoja, vaatteita, kaavoja lisää, minun sisälläni asuu pieni hatuntekijä. Ja minun kohdallani myös hullu sellainen. Tiedätkö, mistä Hullu hatuntekijä tuli? Hahmo ja tunnettu sanonta mad as a hatter tulee tositarinoista, jotka kertovat hatuntekijöiden tulleen hulluksi käyttäessään elohopeaa huopahattujen muotoiluun. Elohopeahan on myrkyllistä ja niiden jäämät hatuntekijöiden elimistössä aiheuttivat hermovaurioita.

Minä en elohopeaa tarvitse, mutta tulen vielä olemaan hullu hatuntekijä.
Minulla on kuulkaas mallikin valmiina!

Viides

En tottapuhuen tiedä, mitä kirjoittaisin ja miten kirjoittaisin. Kaikki tuntuu olevan niin sekaisin, että pääni on sekaisin, joten tekstinikin on sekaisin.

On eräs ihminen, joka laittoi mun pasmat sekaisin jo ensinäkemältä. En kuitenkaan osannut odottaa mitään ja koitin hillitä itseäni. Tapani mukaan kuitenkin pomppasin heti mukaan tielle, josta en tiennyt alunperin yhtään mitään. En voi sanoa, että tietäisin vieläkään mitään tiestä, jota kuljen, mutta tiedän, että jokainen askeleeni on lähempänä tätä ihmistä.

En tiedä onko se mun oikea paikkani, en tiedä halutaanko mut sinne, mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Tahdon hänen luokse, haluan sinne.

Hyi, en halua tästä blogia, jonne avaudun naisongelmistani! En tahdo, en tahdo! Yök!

Neljäs

Simba & Huima

En vihaa ystävänpäivää, koska olisin katkera menetetystä rakkaudesta. En vihaa sitä myöskään siksi, että näen kuhertelevia ihmisiä ympärilläni (niitähän nyt saa katsella muulloinkin). En vain satu pitämään näin kaupallistetusta päivästä, jolla ei ole enää yhtäkään järkevää merkitystä. Minulle tämä päivä oli vain perinteinen tiistai, normaali koulupäivä ja ihan mukava sellainen. Ystävänpäivätoivotuksista huolimatta.

Okei, myönnän, että yksi viesti sai sydämeni lämpenemään ja aionkin jakaa sen nyt teidän kanssa...

Tässä on ''hoitovauvat'', joita olen tätini kanssa hoivannut, kun näiden ihastuttavien poikien äidit on ollut matkoilla.

Heidän ystävänpäivätervehdys tätini kautta, oli jotain niin suloista, että se taisi saada minut hitusen ystävänpäivämielelle... hupsis!

No, hyvää ystävänpäivää!

Kolmas

Noniin, yritän hengittää ja kertoa tänne tämän hetken huoleni.

Rakas tietokoneeni, vielä rakkaampi kirjoitusohjelmani. Olette perseestä. Te kadotitte juuri minun työni, jota olin työstänyt noin neljä vuotta. Työn, joka oli kaikista vaikein ja kaikista rakkain. Te kaksi, te olette niin julmia. Oliko hauskaa kaatua juuri tässä kohtaa?

Kyllä, yritän hengittää...